keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Opettajan merkitys musiikin harrastamiseen

Kahden kuvan innoittamana

Maaseudun pikkukoulusta ja Kiihtelysvaaran pitäjästä lähti opintielle vähän toisella kymmenellä oleva poika Joen kaupunkiin. Oli päästy pääsykokeiden kautta aivan oikeaan oppikouluun, Joensuun Lyseoon. Tämä lähes 900 oppilaan poikakoulu tuntui melkoiselta muutokselta syrjäkylän oloihin verrattuna. Onneksi Suomalaisen Jormakin oli päässyt samaan kouluun. Koulumatka oli vaatimattomat 37 kilometriä soratietä vaaramaisemien kautta, joskus pyörällä kulkien.

Minä ja Jorma olimme saaneet vahvan musiikkikipinän alaluokilla. Meillä oli rohkeutta veisata Oolannin sodat ja maakuntalaulut missä vaan. Siitä kiitos opettajalleni, joka sattui olemaan äitini. Hänen ansiokseen ensimmäiset musiikkisaavutukseni laitettakoon.



Joensuun Lyseossa toimi musiikinlehtorina valtakunnallisestikin tunnettu Pentti Paalanen. Hän laulatti heti ensimmäisellä luokalla meidät kuunnellen äänivaramme. Todennäköisesti selvisin kokeesta hyvin, koska pääsin heti koulun kuoroon – sen eturiviin. Ääneni oli korkea sopraanoääni, eikä varmaan huono, vaikka sen itse sanonkin. Siitä alkoi varsinainen kuoroelämäni.

Ainoa tauko laulamisen osalta oli, kun podin äänenmurrosta puoli vuotta. Minut vapautettiin järkevästi laulutehtävistä. Kun tulin tauon jälkeen kuoroon, paikkani muuttui. Minusta tuli takarivin basso (koulukuvassa takarivissä ylähäällä vasemmalla laihaposkinen poika).

Kuorokokemuksia olisi jo oppikouluajalta vaikka kuinka. Mieleen ovat jääneet yhteisesitys Joensuun Mieslaulajien kanssa Kaupungintalolla. Kuoroa johti Ilmari Harju, opettajaksi valmistunut Kajaanin Seminaarista. Mikäpä oli hienompaa, kuin laulaa parin Lyseon opettajan kanssa samassa kuorossa. Takarivissä lauloivat voikkaopet Jokisen Ilmari ja Ryhäsen Kaaleppi. Nyt Laulun Ystävissä laulaessani tästä kuorokokemuksesta on toinenkin muisto. Samassa konsertissa on pojan vesseleiden joukossa laulamassa myös Paalasen Markku, nykyinen LY-läinen. Tähän konserttiin meidän opettajamme vei Lyseon poikia (olen kuorokuvassa toisessa rivissä oikealta lukien viides – hiukan kaverin takana). Laulut paitahihasillaan vappuna kaupungintalon portailla räntäsateessa tai operettiprojekteissa polvihousuissa laulamassa ja näyttelemässä – muistoja oppikouluajoilta, jotka eivät häviä.



Tähän kouluelämään muun musisoinnin lisäksi tulivat Lyseon ajoilta yksinlaulu-koettelemukset jopa kilpaillen tai kvarteteissa laulaminen. Ensimmäinen televisioesiintyminen tulikin eteen Kolin televisioaseman vihkijäistilaisuudessa. Lyseon kvartetti lauloi Saku Sammakon sävelin "Ei norssipoika vielä voi aavistaa, ahaa, ahaa…" Jännittävä kokemus.

Oma ammattini on noudattanut äidin ja isän perintöä eli opettajaksi valmistuin Turun opettajavalmistuslaitoksesta. Sielläkin oli innostava persoona musiikkia opettamassa, Hermanni Lehtinen. Hän oli persoona ja kiitoksen ansaitseva taitava pedagogi. Taisipa olla elämäni ensimmäinen kerta kuoronjohtajana, kun Hermanni antoi tehtäväkseni johtaa OKL:n kuoroa Tuomiokirkon vieressä Agricola-patsaalla.

Rajatulla taidollani opetin koulussa musiikkia ensin synnyinseudullani Pohjois-Karjalassa ja myöhemmin Turussa. Jos joku oppilaistani sai minulta vaikka pienen tunteen musiikin ilosta ja riemusta, olen siitä onnellinen.

Näiden kahden kuvan herättämät muistot ovat kouluajaltani. Kiitollisin mielin olen voinut jatkaa opittuja laulajan taitojani erilaisissa kuoro- tai pienryhmäkokoonpanoissa sekä idässä että lännessä.

@Herkko Rautakorpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti