maanantai 5. joulukuuta 2016

Mieskuoro Laulun Ystävät itsenäisyyspäivän tapahtumissa

Kuoron syntyajatuksena oli vahvasti isänmaallisuus aikana, jolloin elettiin vielä tsaarinvallan aikaa. Tämä näkyi ja kuului myös ohjelmistossa. Laulettiin rohkeasti vaikkapa Wagnerin Sotalaulua, Kajanuksen Sotamarssia tai Sibeliuksen Sydämeni laulua.

Isänmaallisella ohjelmistolla oli käyttöä jo 1920 luvulla mm. Akatemisen Karjalaseuran (AKS) tilaisuuksissa. Hiukan myöhemmin tulivat mukaan Turun Reserviupseerikerhon järjestämät tilaisuudet Palokunnan talolla (VPK) tai  Teatteritalolla. Tätä aikaa seurasi jakso, jolloin mukaan tulivat Turun Kansallisseura ja Turun kaupunki.

Vuonna 1980 heräsi ajatus kuoron oman Isänmaallisen juhlan järjestämisestä. Puuhamiehinä olivat laulajat Leonard Lindberg ja Harri Tikkala. Juhla järjestettiin ja lukuisat kertoja  konserttisali täyttyi kuulijoista kuulemaan ja näkemään LY:n lauluesityksiä. Lisänä juhlissa oli juhlapuhe sekä LY:n stipendien jako. Eipä tarvitse hävetä näitä nimiä! Joukossa on ollut ketään väheksymättä kenraaleista yliopiston rehtoreihin tai taiteilijoista suomalaisesta oopperatähdestä Päivi Nisulasta kansainväliseen pianistiin Henri Sigfridsoniin.
Viime vuosina Laulun Ystäville on annettu mahdollisuus osallistua kaupungin isänmaallisessa juhlalassa Sibeliuksen Finlandia-esitykseen. Hieno kokemus sekin.

Mutta ei tässä kaikki. On kulunut 40 vuotta siitä, kun Laulun Ystävät on ollut mukana Sankarihaudalla omalla panoksellaan. Tämä tilaisuus on ollut ja tulee olemaan yksi tärkeä osa kuoron vuosittaisessa tapahtumaketjussa. ”Oi, kallis Suomenmaa” – tilaisuuden yksi vakiolauluista lauletaan vahvalla isänmaallisella tunteella myös vuonna 2016. Mukaan tulevat kaikki laulajat vanhimmasta nuorimpaan – tehtävä on kunniatehtävä Mieskuoro Laulun Ystäville ja tietysti jokaiselle kuorolaiselle.

Kuorossa on monta laulajaveljeä, jotka ovat omalla panoksellaan olleet mukana tilaisuuden järjestelyissä. Yksi heitä on Jorma Sundvall, joka muisteli tapahtumia kuorolaisille lähettämässään kirjeessä seuraavasti:

Tervehdys veljet. On hieno juttu  LY:n  äskettäin saama  huomionosoitus,  Kysymys oli sankarihautatilaisuudesta, johon LY on osallistunut yli 40 vuotta. Kokemusta on itsellänikin. Käsittääkseni koko toiminnan on aloittanut edesmennyt ystävämme Aarre Auranen. Kun tähän lisätään Laulun Ystävien puolelta silloinen puheenjohtaja Kyösti Anias, syntyi tämä kaunis tapa, josta halutaan pitää huolta tulevaisuudessakin.  
Alkuaikoina laulajia osallistui sotilaskodin kahvitilaisuuteen vain muutamia ja tilaisuudessa laulettiin pari joululaulua. Aikojen saatossa se on kasvanut nykyiseen muotoonsa.Reserviupseerit juhli aikanaan itsenäisyyttä 6.12. iltajuhlan merkeissä Turun Linnassa ja siinä juhlassa koko kuoro kävi laulamassa vuosia, joiden aloitusajasta ei minulla ole tietoa. Juhlat loppuivat 1990-luvun lopulla kustannussyistä. Tilalle tulivat juhlat itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Ollessani TRU:n puheenjohtajana vuosina 2000-2002 järjestimme nämä juhlat Upseerikerholla siten, että ne alkoivat sen jälkeen, kun LY:n isänmaallinen juhla oli päättynyt. Tämä oli suosittu tapa, mutta se kärsi siitä, että LY:n konsertin päättymisen ja TRU:n juhlan alkamisen ajoitus aiheutti suuria vaikeuksia. Niistä yhteiskuvioista luovuttiin ja nykyään käymme laulamassa TRU:n juhlassa pienellä kokoonpanolla.  Näin teemme tänä vuonnakinMutta Sankarihaudalla ja sotilaskodissa olemme täydellä vahvuudella. 
Ystävällisin terveisin Jorma Sundvall




Turussa 5.12.2016
@Herkko Rautakorpi

maanantai 7. joulukuuta 2015

V. A. Koskenniemen runot ja kuorolaulu

Vuosi 2010 nimettiin akateemikko V. A. Koskenniemen merkkivuodeksi. Sinä vuonna tuli kuluneeksi 125 vuotta hänen syntymästään.

Helsingin yliopiston prof. Martti Häikiö piti jo marraskuussa 2009 hyvän esityksen V. A. Koskenniemestä sekä hänen suhteestaan mm. Aleksis Kiveen. Martti Häikiö kirjoitti hänestä myös vuonna 2009 ilmestyneen kaksiosaisen elämäkertakirjan: ”V. A. Koskenniemi – suomalainen klassikko”. Tämä oli arvokas lisä Lauri Viljasen jo vuonna 1935 kirjoittamaan Koskenniemen elämäkertaan. Häikiö esitteli uusimman kirjansa 21.1.2010 Turun yliopistolla pidetyssä V. A. Koskenniemi- seminaarissa. Kirjassaan Häikiö kertoi mm, että tulisieluista kulttuurivaikuttajaa Koskenniemeä voidaan pitää yhtenä maamme kansalliskirjailijoista. J. L. Runeberg oli jo aiemmin nimitetty maamme kansallisrunoilijaksi. Koskenniemen kansalliskirjailija-nimitystä voitaneen pitää perusteltuna varsinkin sen jälkeen, kun hänet vuonna 1921 oli kutsuttu Turun yliopiston Suomen kielen ja yleisen kirjallisuustieteen professoriksi ja vuonna 1948 nimitetty myös akateemikoksi. Professorinimitys oli hieman yllättävää varsinkin sen vuoksi, että vaikka Veikko Antero oli valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1907 ei hän koskaan väitellyt filosofian tohtoriksi saatikka nimitetty dosentiksi, mitkä meriitit yleensä vaaditaan ennen professoriksi nimitystä. Tosin Turun Yliopisto antoi hänelle myöhemmin filosofian tohtorin h. c. -arvon. Häntä on kutsuttu myös ns.”Valkoisen Suomen hovirunoilijaksi”, kirjoittihan hän mm. noin 500 runoa.

V. A. Koskenniemi syntyi 8.7.1885 Oulussa vararehtori ja uskonnon opettaja Anders Forsnäsin poikana. Perheeseen kuului isää n. 30 v. nuoremman Aino-vaimon lisäksi 3 lasta eli Veikko Antero sekä Veikkoa nuoremmat Inga ja Maija -sisaret. Veikko Antero pääsi ylioppilaaksi Oulun Klassillisesta lyseosta vuonna 1903. Vanhempiensa toivomuksesta Veikko Antero meni sen jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistoon, missä hän luki filosofian maisteriksi valmistuen sieltä vuonna 1907.

Veikko Anteron sisarista Inga luki opettajaksi ja toimi myöhemmin kirjakauppiaana Lohjalla. Maija taasen luki filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta ja toimi mm. vararehtorina Loimaalla. Kummatkin pysyivät koko ikänsä naimattomina.

Suomalaisuuden puolestapuhuja

Forsnäsien perhe kuului Oulussa paikalliseen sivistyneistöön. Suomalaisuus ja isänmaallisuus olivat perheessä valitsevina alusta alkaen. Tämä vaikutti syvästi myös Veikko Anteron mielipiteisiin, hänen runoihinsa ja kirjalliseen tuotantoonsa. Yhtenä esimerkkinä suomenmielisyydestä oli myös se, että Forsnäsin sukunimi muutettiin Koskenniemeksi Snellmannin päivänä 12.5.1906. Veikko Antero kirjoitti ja puhui toistuvasti Suomen kielen ja isänmaallisuuden puolesta ja oli antibolshevikki koko ikänsä.

Helsingissä Veikko Anteron parhaita ylioppilastovereita olivat Janne Valmari sekä tuleva kirjailija Kyösti Vilkuna, Oulun Klassikon poikia hänkin. Eino Kalima ja kirjailija Maila Talvio vetivät Veikon Helsingissä vuonna 1905 mukaan Talvion ja hänen aviomiehensä professori J. J. Mikkolan kirjalliseen piiriin, millä tapahtumalla tuli olemaan huomattava merkitys Koskenniemen runotuotantoon.

Taiteilijaelämää

Aluksi Veikko Antero ansaitsi leipänsä mm. kulttuurilehtien ”Ajan” ja ”Valvojan” päätoimittajana, ”Raatajan” toimitussihteerinä ja ”Uuden Suomettaren” kirjallisuusarvostelijana. Esimerkiksi Lauri Viljasen mukaan Koskenniemi ei Helsingissä harrastanut taiteilijoilla melko yleistä juhlintaa ja alkoholin käyttöä. Häikiö kertoo kuitenkin Koskenniemi-kirjassaan, että Veikko Antero oli 35-vuotiaaksi asti Helsingin boheemiravintoloissa usein nähty poikamiesasiakas. Hän istui mm. Eino Leinon, Toivo Kuulan, Otto Kotilaisen ja Evert Katilan seurassa.

Nuorena Veikko Anteron mieltä vaivasi Rafael Koskimiehen mukaan ehkä tietynlainen pessimistisyys, mikä kuitenkin jo Helsingissä opiskelun aikana vaihtui keskittyneisyydeksi ja tarmokkuudeksi. Useat tutkijat ovatkin todenneet, että Veikko Antero omaksui runoissaan alusta alkaen oman tyylinsä: Erona mm. modernien runoilijoiden epätasaisiin rytmeihin Koskenniemellä oli erinomainen rytmitaju. Hän oli perinteisen lyriikan kannattaja. Hänen lyriikassaan poljento ja säkeitten loppusoinnut sopivat aina yhteen.

Boheemista professoriksi

35-vuotiaana Koskenniemi käänsi takkinsa. Vuonna 1920 hän muutti Turkuun. Runoilija-boheemista ja matkakirjailijasta tuli vuonna 1921 professori Turun yliopistoon. Vuonna 1922 hän meni naimisiin 12 vuotta nuoremman kokkolalaisen filosifian maisteri Vieno Pohjanpalon kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, joista Inga luki maisteriksi ja toimi englannin filologian professorina Turussa. Nuorempi Hannu-poika valmistui lakimieheksi, haavoittui sodassa ja toimi myöhemmin hovioikeudenneuvoksena. Hannu Koskenniemen poika Martti Koskenniemi toimii yhä professorina Helsingin yliopistossa.

Veikko Antero sai kirjallisista ansioistaan v.1920 kirjailijaeläkkeen, josta hän tosin luopui vuonna 1925 professori-nimityksensä jälkeen. Turussa työskennellessään Vieno ja Veikko Antero pitivät kodissaan Yliopistonkatu 27:ssä ”Atriumissa” vuosina 1927–58 (30 v.) kirjailijoiden suosimaa kirjallista piiriä. Rouva Koskenniemi kutsui aina puhelimitse noin 10–20 kirjailijaa kotiinsa, missä syötiin ja juotiin hyvin. Kukin kutsutuista, joiden mukana olivat mm. tuleva aviopari Lauri Viita ja Aila Meriluoto, esitteli vuorollaan saavutuksiaan, runojaan ym, joita muut sitten arvostelivat. Veikko Antero oli varsinkin kirja- ja lehtiarvosteluissaan usein sangen perusteellinen ja kriittinen, minkä vuoksi hän sai myös vihamiehiä. Ennen arvosteluaan hän luki kirjan jopa kolme kertaa läpi. Hän pyysi usein myös Vieno-vaimoaan lukemaan kirjan ensin, kannattiko sitä yleensä lähteä arvostelemaan. Kirja-arvosteluja hän teki elämänsä aikana ainakin 500–600 kpl. Veikko Antero lukeutui vanhasuomalaisiin, kun taas esim. Eino Leino edusti nuorsuomalaisia. Leinon elämäntyyli ei aina miellyttänyt Veikko Anteroa, ja runoilijoiden kesken olikin lehtien palstoilla kärkeviä mm. toistensa runojen arvosteluja. Varsinaisia vihamiehiä he eivät kuitenkaan olleet. Lisätöitä Koskenniemelle aiheutti myös Turun yliopiston rehtorin viran hoitaminen, jossa virassa hän toimi vuosina vuoteen 1932 saakka. Hänet nimitettiin myöhemmin kolmen yliopiston kunniatohtoriksi eli Helsingin vuonna 1927, Tarton vuonna 1929 ja Turun yliopiston vuonna 1955.


Tuottelijas kirjoittaja

Koko elämänsä aikana V. A. Koskenniemi kirjoitti yhteensä 10 runokokoelmaa, joista kuuluisimpia ovat ”Runoja 1906, Valkeat kaupungit, Hiilivalkea, Elegioja, Kurkiaura” sekä vuonna 1940 ilmestynyt ”Latuja lumessa”. Näihin on lisättävä myös viisi Veikko Anteron runoelmaa. Runojensa lisäksi hän kirjoitti kymmenen matka- ym. kirjaa, kuusi laajaa monografiaa, kuten mm. A. Kiven, Maila Talvion ja Goethen kaksiosaiset elämäkerrat, kymmenen esseetä, suomensi kymmenkunta kirjaa, kirjoitti muistelmia, aforismeja (mm.”Matkasauva” vuonna 1926 ja ”Vaeltava viisaus” vuonna 1952), useita tutkielmia, arvosteluja ym. ”Konsuli Brennerin jälkikesä” oli hänen ainoa romaaninsa. Koskenniemi vaikutti oman aikansa kulttuuriin monella tasolla. Hän oli paitsi runoilija myös kirjallisuuskriitikko, tutkija ja kulttuuripoliitikko. Turun yliopiston kirjaston ”Runoilijan monet kasvot” -kirjan mukaan Koskenniemi oli hyvin suosittu puheiden ja esitelmien pitäjä ja niitä kerrottiin tässä kirjassa olleen yli 200 kpl. Turun kaupunginkirjastossa oli hänen tuotantoaan esittelevä näyttely vuonna 2010.

Koskenniemi ja kuorolaulut

Koska itse olen laulanut useissa mieskuoroissa, olen aina ollut kiinnostunut paitsi laulujen säveltäjistä myös niiden sanoittajista. Siksi ajattelin nyt puhua siitä, mikä merkitys Koskenniemellä on ollut laulujen ja varsinkin mieskuorolaulujen sanoittajana. Tiedetään, että varsinkin kevät, naiskauneus ja isänmaa ovat aina inspiroineet paitsi runoilijoita myös säveltäjiä laatimaan niistä sekä kauniita että mukaansa tempaavia lauluja ja sävellyksiä. Veikko Antero on maininnut, että lyriikka ja musiikki tulevat usein niin lähelle toisiaan, että niiden rajat himmenevät. Olivatko Koskenniemen runot sitten sellaisia, että ne herättivät maamme säveltäjät laatimaan niistä yksin- tai kuorolauluiksi sopivia sävellyksiä?

Jokin aika sitten kerroin Aleksis Kiven kirjoittamista näytelmistä ja runoista ja esitin silloin myös joitain YL:n laulamia mieskuorolauluja, mm. ”Sydämeni Laulun”, ”Onnelliset” ym. 12 niistä ovat kaikkein suosituimpia. Nämä Kiven kirjoittamat kauniit runot olivat näiden 12 laulun pohjana, laulujen, joita nyt vielä toista sataa vuotta myöhemmin esitetään täysille saleille. Kerroin silloin, että Kiven runoista noin 30 on sävelletty kuorolauluiksi, useat jopa 8–10 eri säveltäjän toimesta. Harri Raitis mainitsee Turun Klassikon 130-vuotishistoriikissa ”Ramus Aureus”, että P. Mustapään eli akateemikko Martti Haavion runoista on jopa yli 130 sävelletty lauluiksi. Kuorotoverini Kauko Nurkkalan mukaan Eino Leino on ollut suomalaisista runoilijoista tuotteliain, sillä hänen runoistaan peräti yli 500 kpl on sävelletty lauluiksi. Mikä oli sitten V. A. Koskenniemen lauluiksi sävellettyjen runojen lukumäärä?

Useat maamme säveltäjistä innostuivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä säveltämään V. A. Koskenniemen kauniisiin runoihin sopivia yksin- tai kuorolauluja. Tutkimusten mukaan näitä suomalaisia säveltäjiä on ollut yht. 120 kpl. Erkki Melartin sävelsi Koskenniemen vuonna 1906 runokokoelmasta peräti 24 laulua, Yrjö Kilpinen Koskenniemen runoista 48 laulua, Veli-Matti Välitalo peräti 45 laulua, Caj Chydenius 17, Toivo Kuula 12 ja Heino Kaski 11 laulua. Kymmeniin runoihin on ollut Häikiön mukaan jopa 3–7 eri säveltäjää. Olen todennut, että Koskenniemi oli myös laulukirjojen kirjoittajien suosiossa, sillä esim. Laulu-Miesten Lauluja I-II-III kirjoissa oli 12 Koskenniemen kirjoittamaa neliäänistä mieskuorolaulua, kun esim. A. Kiven kirjoittamia löytyi niistä 7 kpl. Häikiön mukaan myös osa laulamistamme ns.kansanlauluista on todellisuudessa Koskenniemen kirjoittamia runoja.

Koskenniemen hiljan ilmestyneessä bibliografiassa arvioidaan hänen runojensa kokonaismäärän olevan noin 500 kpl. Näistä löytyi esim. Helvi Hämäläisen kokoamassa ”Jääkukkia”-runokirjassa 172 Koskenniemen runoa ja ”Koskenniemen kuolemattomat”-kirjassa noin 200 osittain samoja Koskenniemen runoa. Koskenniemen ”Kootut runot”-kirjassakin oli 482 runoa. Häikiön ja omien tutkimusteni mukaan näistä runoista on sävelletty yksinlauluiksi tai kuoroteoksiksi lähes puolet eli 230 kpl. Neliäänisiä mieskuorolauluja lienee näistä noin 60–80 kpl. Turun pääkirjaston tietokannasta löytyi yht. 778 suurelta osin samoihin Koskenniemen runoihin sävellettyä äänitettä. Sibeliuksen vuonna 1899 säveltämä ”Finlandia” on Koskenniemen sanoittamista lauluista luonnollisesti tunnetuin. Siihen Koskenniemi kirjoitti vuonna 1940 helsinkiläiselle Laulu-Miehet -mieskuorolle omistetun kuoro-osuuden. Omat sanansa ”Finlandiaan” ovat kirjoittaneet myös Yrjö Sjöblom, Eino Leino, Jalmari Finne sekä Wäinö Sola. Wäinö Solan sanoittamaa ”Finlandia”-versiota lauletaan usein Vapaamuurarien tilaisuuksissa. Martti Linnavuoren säveltämä ihana ”Minä laulan sun iltasi tähtihin” on kauneimpia yksinlaulujamme. Sen on myös Martti Turunen sovittanut neliääniseksi mieskuorolauluksi. Muita tunnettuja kuorolauluja ovat ”Lippulaulu, Koulutie, Nuijamiesten marssi, Valkeat kaupungit, Iltapilviä, Chrysanthemum ja Katson virran kalvohon”-laulut. Liitteessä esitetään joukko Koskenniemen kirjoittamia myös melko paljon laulettuja yksin- tai kuorolauluiksi sävellettyjä runoja. Operetteja, oopperoita tai näytelmiä ei Koskenniemen teoksista ole tietojeni mukaan sävelletty. Kuten olen jo maininnut, on Eino Leinon runoista sävelletty yli 500 kpl joko yksin- tai kuorolauluiksi, ja kirjallisuuden mukaan toisena on Einari Vuorela (488 runoa), kolmantena V. A. Koskenniemi (230 runoa) ja häntä seuraavat Aleksis Kivi (130 runoa), P. Mustapää, A. Hellaakoski ym.

Koskenniemeä arvostetaan yhä

Vuonna 1965 perustettiin Turkuun V. A. Koskenniemi -seura, jonka nykyisenä puheenjohtajana toimii kirjailija Jukka Parkkinen. Tämä seura vaalii Koskenniemen runoja ja kirjoituksia, pitää seminaareja ym. Lauantaina 13.3.2010 pidettiin Helsingin yliopiston juhlasalissa myös Koskenniemen 125-vuotisjuhlakonsertti.

V. A. Koskenniemi kuoli Turussa 4.8.1962 vaikean sydäntaudin murtamana. Terho Sakin veistämiä V. A. Koskenniemen patsaita on pystytettu Ouluun Ainolan puistoon (”Merikosken muusat”) vuonna 1985 ja Turun yliopistonmäelle Koskenniemikadun varteen (”Muusat”) vuonna 1987.

Oheisista linkeistä kuulemme neljä suosituinta V. A. Koskenniemen runoihin sävellettyä neliäänistä mieskuorolaulua: Sibeliuksen ”Finlandian”, Toivo Kuulan säveltämän Nuijamiesten marssin”, oululaisen säveltäjä Leevi Madetojan ”Valkeatkaupungit” sekä Frans Linnavuoren säveltämän Minä laulan sun iltasi tähtihin”. Kaikki laulut esittää entinen mieskuoroni Ylioppilaskunnan Laulajat.

V. A. Koskenniemen runoihin sävelletyt suosituimmat kuorolaulut (12 kpl) sekä säveltäjä(t)

Laulun nimi Runokokoelma ja vuosi Säveltäjä(t)
Kuutamolla Elegioja v. 1917 Yrjö Kilpinen (7)
Lippulaulu Kurkiaura v. 1930 Yrjö Kilpinen
Minä laulan sun iltasi tähtihin Sydän ja kuolema v. 1919 Frans Linnavuori (5)
Koulutie Uusia runoja v. 1924 Erkki Melartin (3)
Isänmaan kasvot Kurkiaura v. 1930 Armas Järnefelt (4)
Finlandia Latuja lumessa v. 1940 Jean Sibelius (3)
Nuijamiesten marssi Hiilivalkea v. 1913 Toivo Kuula (4)
Valkeat kaupungit Valkeat kaupungit v. 1908 Leevi Madetoja (2)
Iltapilviä Hiilivalkea v. 1913 Toivo Kuula
Chrysanthemum Runoja v. 1906 Hjalmar Backman (7)
Katson virran kalvohon Runoja v. 1906 Heino Kaski (4)
Leijonalippu Elegioja v. 1917 Leevi Madetoja (2)

Muita V. A. Koskenniemen runoihin sävellettyjä kuoro- ja yksinlauluja (30 kpl)

Laulun nimi Runokokoelma ja vuosi Säveltäjä(t)
Auringon nousu Syksy, Runoja v. 1906 Toivo Kuula
Kevätlaulu Epilogi, Runoja v. 1906 Toivo Kuula (5)
Siell´ on kauan jo kukkineet omenapuut … Runoja v.1906 Toivo Kuula (7)
Sinipiika Runoja v. 1906 Toivo Kuula (3)
Vainajien marssi Valkeat kaupungit
v. 1908
Toivo Kuula
Nimettömät sankarit Valkeat kaupungit
v. 1908
Toivo Kuula
Vanha syyslaulu Valkeat kaupungit
v. 1908
Toivo Kuula (2)
Kesäyö kirkkomaalla Hiilivalkea v. 1913 Toivo Kuula
Pääsiäislaulu Elegioja v. 1917 Yrjö Kilpinen
Elegia satakielelle Elegioja v. 1917 Yrjö Kilpinen (3)
Yli vaikenevain kattoin Runoja v. 1906 Erkki Melartin (2)
Jääkukkia Valkeat kaupungit
v. 1908
Toivo Kuula (3)
Tule armaani ja kätes anna mulle Runoja v. 1906 Erkki Melartin (5)

Koskenniemi-sarja. 8 yksinlaulua: Kesäyössä, Syyskuun sonetti, Ihme, Lakeus, Rannalta I ja Rannalta II, Fiat nox, Ikävässä kenttäin huojuvaisten, Sonetti sadun linnasta. Rakkausrunoja v. 1920, Yrjö Kilpinen (5)

Muita Yrjö Kilpisen säveltämiä Koskenniemen runoja. 5 yksinlaulua: Kesäyö, Vanha laulu, Hyökyaalto, Sydänkeväällä, On raskas päivä päättynyt (Nuori Anssi v.1918) sekäVirsiä ja kantaatteja: Jerusalem, Jerusalem. (Kurkiaura v. 1930) sekä Sisarpiirin laulu (Rakkausrunoja v.1920), Yrjö Kilpinen (2)
Turussa helmikuussa 2010

@ Dos. Into Salonen, Weteraani Weljet/Laulun Ystävät

torstai 15. lokakuuta 2015

Aleksis Kivi ja mieskuorolaulu


Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven (ent. Stenvall) elämästä on mm. Toivo Jallin mukaan kirjoitettu yli 1 000 kirjaa tai tutkielmaa. Mm. Viljo Tarkiainen oli jo v. 1934 kirjoittanut laajoja tutkimuksia A. Kiven elämän vaiheista. Syntymänsä v. 1834 jälkeen Nurmijärven Palojoen kylässä Aleksis muutti 11 v:na vanhempineen Helsinkiin, missä hän 23 v:na luki yksityisesti ylioppilaaksi v.1857. Äiti oli kehottanut häntä lukemaan papiksi, mutta Aleksis päätti kuitenkin antautua runoilija-kirjailijan uralle. Elämänsä aikana A. Kivi kirjoitti yht. 12 näytelmää, kirjan, useita kertomuksia sekä lähes 60 runoa ja yhden runokokoelman "Kanervala", joka ilmestyi v. 1866.

Liityttyäni v. 2007 Turun Aleksis Kivi-kerhoon pyrin selvittämään, oliko Kivellä jo nuoruudessaan ollut musikaalisia harrastuksia tai vastaavia lahjoja. Lauluharrastus kiinnosti minua myös sen vuoksi, että YL:n jälkeen olin laulanut eri maamme mieskuoroissa peräti 50 vuoden ajan. Mihinkään kuoroon ei Kivi tiettävästi ollut kuulunut. Ylioppilaskunnan Laulajatkin (YL) perustettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen v. 1883. Veijo Meren kirjassa "Aleksis Stenvallin elämä" kerrotaan Kiven mielellään hyräilleen Topeliuksen runoa "Under rönn och syren", mikä viittaa siihen, että Kivellä on ollut ainakin kohtalainen sävelkorva. "Seitsemän veljestä" -kirjassaan Kivi kirjoitti useitten laulujen sanoja, mm. Eeron laulaman "Jussi, pussi, Jukolan Jussi, porsaan pahnan pöllyttäjä...", Seunalan Annan laulaman "Sydämeni laulun", Rajamäen Rykmentin pilkkalaulun "Mikko, ukko vilttihattu, kuoharina kulkee" ym. Samoin Hannes Sihvo kertoo kirjassaan "Aleksis Kivi aikanansa" kaupp. Björkbomin vaimon kertoneen, että Kivi lauloi heidän puutarhassaan ruotsalaisia lauluja hyvällä lauluäänellä.

Useat suomalaiset säveltäjät havaitsivat jo 1890-luvulla Aleksis Kiven runojen kauniin lyyrisyyden. Ei siis ollut ihme, että varsinkin "Kanervalan" runot olivat säveltäjiemme suosiossa. Mieskuoroille sävelletyistä Kiven runoista lienee ensimmäinen Rafael Laethenin v. 1892 säveltämä "Keinu" ("Mun kanssani keinuhun käy..."). Sen esitti ensimmäisenä YL konsertissaan v. 1896. Sen sävelsi myöhemmin 12 muuta säveltäjää, mm. Aarre Merikanto. Yhteensä Kivi on sanoittanut yhdeksän Suomessa eniten tunnettua mieskuorolaulua. Samassa konsertissa v.1896 YL esitti myös Sibeliuksen säveltämät "Sydämeni laulun" sekä ""Metsämiehen laulun", molemmat Kiven runoilemia. Sekä "Metsämiehen laulun" että "Sydämeni laulun" ovat säveltäneet 12 muutakin säveltäjäämme, mutta viimeksi mainittu, usein hautajaisissa esitetty Sibeliuksen melodia, on edelleen näistä rakastetuin.
Analysoidessani suomalaisia mieskuorolauluja havaitsin, että Kiven rakastetuimpia, eri säveltäjiämme kiinnostaviin yhdeksään runoon kuuluivat edellä mainittujen lisäksi mm. "Onnelliset" -runo ("Jo valkenee kaukainen ranta"), johon Armas Järnefeltin lisäksi nuotit on säveltnyt 8 eri säveltäjää, samoin "Suomenmaa" -runo, johon Väinö Pesolan lisäksi peräti 24 säveltäjää on säveltänyt omat nuottinsa. Osa Kiven runoista, kuten juuri "Suomenmaa" löydettiin vasta hänen kuolemansa v. 1872 jälkeen. "Ikävyys" -laulu ("Mi ikävyys, mi hämäryys") ei liene kaikille tuttu, mutta sitäkin ovat mieskuorot laulaneet V. Killisen säveltämänä. Ko. laulun ovat säveltäneet myös 20 muuta säveltäjää. "Pohjatuuli" -laulun on Heikki Klemetin lisäksi säveltänyt Veli Matti Välitalo. Kun veljesten Juhani "Seitsemän veljestä" -kirjassa pelkäsi lukkarin kostoa ikkunalasin rikkomisen seurauksena ehdotti hän muille veljeksille lähtöä Parolan kasarmille eli "Kun ihmiset, nuo kiukkuiset perkeleet, meitä ahdistavat joka haaralta". Tämän melko harvoin esitetyn "Parolaan mennään" -laulun sävelsi mieskuoroille Juhani Pohjanmies. "Seitsemän miehen voiman" sävelsi Felix Krohnin lisäksi 10 muuta säveltäjää.

Harvemmin esitettyjä Kiven runoihin sävellettyjä kuorolauluja ovat mm. "Sunnuntai" ("Mä muistan sen lempeän laakson"), jonka kauniin melodian Martti Turunen on säveltänyt ja jota esitetään useimmiten duettona mies- tai naissolistien voimin. "Helavalkea", Timon laulama "Laulu oravasta", "Oluen kunniaksi"-laulu Kiven "Olutretki Schleussingenissa"-näytelmästä sekä "Jouluilta" ovat innoittaneet jopa toistakymmentä maamme säveltäjää säveltämään näihin Kiven kauniisiin runoihin sopivat sävellykset.

Arvellaan, että Eino Leino lienee ollut tuottoisin maamme runoilijoista ja että hänen runoistaan yli 500 on sävelletty yksin- tai kuorolauluiksi. Sirkka Holman tutkimusten perusteella Aleksis Kiven teksteistä tai runoista on sävelletty yksin- tai kuorolauluiksi 160 kpl yhteensä 113 eri säveltäjän toimesta. Omien, eri laulukirjoista tekemieni tutkimusten perusteella Kiven runoista oli sävelletty 30 kpl neliäänisiksi mieskuorolauluiksi. Esim. tunnetussa Martti Turusen "Laulumiesten lauluja" kolme-osaisessa laulukirjassa (painettu v. 1954, yht. 582 neliäänistä laulua) löytyi vain 7 yhdeksästä Kiven sanoittamasta tunnetuimmasta mieskuorolaulusta, kun esim. Eino Leinolta niitä löytyi 30 kpl, Larin-Kyöstiltä 26 kpl, Einari Vuorelalta 15 kpl sekä V. A. Koskennniemeltä ja Eero Eerolalta molemmilta 12 kpl.

Joukko suomalaisia kuoroja on kunnioittanut Kiven muistoa ja tehnyt hänen runoistaan sävelletyistä lauluista oman CD-levynsä. Näistä mainittakoon "Kampin laulu", jonka "Kivi sydämellä"-levyssä esitetään mm. "Unelma" ja "Hannan laulu"-kappaleet, jotka kuuluvat harvemmin esitettyihin Kiven sanoittamiin runoihin. Muita Kiven sanoittamia lauluja ovat levyttäneet mm. Kim Borg, ESO:n kuoro ja Rajamäen Mieslaulajat.

Helsinkiläinen Kaj Chydenius sävelsi vielä 1970-luvun alussa Turun kaupunginteatteria varten "Seitsemän veljestä" -näytelmään musiikin, johon kuului mm. 13 laulua. Näytelmä saavutti lauluineen Turussa suuren suosion ja sitä esitettiin 3 1/2 vuoden ajan täysille katsomoille. Lehdissä olleitten tietojen mukaan "Seitsemän veljestä" tekee jälleen tuloaan Turun Kaupunginteatteriin. – Voimme todeta, että August Ahlqvistin 1880-luvulla parjaamasta Aleksis Kivestä on muotoutunut kaikkien kunnioittama ja säveltäjiemme ihannoima kirjallinen runoilija ja sankari-hahmo.

Turussa 14.10.2015
@ Dos. Into Salonen, Turku

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

LY:n 100-vuotisjuhlakonsertissa laulettua

Juhlakonsertin ohjelmisto rakentuu viiteen pääteemaan: tunnuslaulut, kuorolle sävellettyä, omistettua, lunastettua, tilattua, entisten ja nykyisten taiteellisten johtajien johtamat esitykset, 100-vuotisjuhlateos kantaesitettynä ja Sibeliuksen laulusarja. Tunnuslauluista on tehty oma laajempi kirjoitus.

Tunnuslaulut

Tunnuslauluja kuorolla on vuosien saatossa ollut useampia. Niistä ensimmäisenä oli Heikki Klemetin Laulajan marssi – Laulun Ystävien marssi, jota laulettiin 1920-luvulta aina 1950-luvulle. Seuraavana käytössä oli Martti Turusen säveltämä ja Toivo Lyyn sanoittama Laulu laulusta. Sitä laulettiin reilut kymmenen vuotta. Nykyään kuoro laulaa Esko Solasaaren säveltämää ja sanoittamaa tunnuslauluaan Laulun Ystävät. Näistä konsertissa lauletaan Laulu laulusta ja Laulun Ystävät. Tunnuslauluista lisää toisessa blogikirjoituksessa.

Kuorolle sävellettyä, omistettua, lunastettua, tilattua

Konsertin toiseen osioon on valittu joitakin harvemmin esitettyjä kuorolle tehtyjä sävellyksiä tai kuoron ensimmäisessä konsertissa olleita teoksia.

Ensimmäisenä ohjelmistossa on Aksel Törnuddin Kirkonkäynti. Tämä sävellys on poimittu konserttiin syystä, että se esitettiin Laulun Ystävien ensi konsertissa 21.2.1915. Tämä humoreski on tullut suosituksi myös neljän kaupungin, Pori, Rauma, Tampere, Turku, mieskuorojen perinteisissä kvartettikilpailuissa ja on mukana pakollisena lauluna tänäkin vuonna.

Säveltäjä, Aksel Törnudd toimi Rauman seminaarin musiikinopettajana 20 vuotta. Hän tutki säveltapailun olemusta ja julkaisi useita alaa käsitteleviä kirjoja. Sävellys, Kirkonkäynti, on yksi hänen mieskuorosävellyksistään. Runo tunnetaan myös nimellä Erilainen kirkonkäynti.

Emil Genetz ja P. J. Hannikainen ovat 1900-luvun alkupuolen säveltäjiä. Konsertissa toisena laulettava Metsänhartaus on kahden säveltäjän yhteistyötä. Tällä kertaa säveltäjämestari Hannikainen on kirjannut kappaleen sanat ja Emil Genetz on säveltänyt laulun kansallisromanttisella tyylillään. Myös tämä suosittu sävellys oli mukana kuoron ensimmäisessä konsertissa.

Vuonna 1952 kuoro järjesti kansallisen sävellyskilpailun 40-vuotisjuhliaan ajatellen. Kilpailuihin osallistui runsaasti Suomen johtavia säveltäjiä, joilta saatiin 75 sävellystä. Niistä tiukka raati palkitsi ja lunasti kuorolle kaikkiaan neljä. Joukossa oli monta mielenkiintoista säveltäjää ja sävellystä, joita myös LY olisi voinut jatkossa käyttää. Osa näistä “hyllytetyistä” sävellyksistä onkin päätynyt muiden kuorojen vakio-ohjelmistoon.

20.11.1954 kuoro esitti 40-vuotisjuhlissaan kilpailukappaleista Arvo Räikkösen Laulu hämärissä. Sanat tähän on kirjoittanut Yrjö Jylhä, joka tunnetaan ennen kaikkea sotaan liittyvistä syvähenkisistä runoista. Samalta säveltäjältä on konserttiin valittu laulu Karjalan kunnailla.


Laulu hämärissä

Monta on murheitten tuutimaa
riemut on tuutuna harvain;
monta on toivoa kukkivaa
haudattu elämän muurien taa,
kasteltu kyynelin karvain.

Monta on tuonelle kulkijaa,
tuonelta tultu on harvoin;
mennessä outona aukeaa,
tullessa tuttuna kangastaa
tuskien tie, jota tarvoin.

Monta on kuoleman laulajaa,
elämän laulut on harvat;
tuonen porteill’ on laulun maa,
tuonelta sävelet noutaa saa,
kellä on kohtalon arvat?


50-vuotisjuhliinsa LY tilasi Ahti Sonniselta ja Tauno Pylkkäseltä laulusarjat. Tauno Pylkkäsen kahden laulun sarjasta kuoro laulaa tässä konsertissa puhuttelevan Larin-Kyöstin runoon Myrsky sävelletyn teoksen Myrsky tulee (op. 67, nro 2 1962). Laulusarjan ensimmäinen osa on nimeltään Syysaamu (op. 67 nro 1, 1962).

Myrsky: Runo kokonaisuudessaan on puhutteleva. Lihavoitu teksti on sävellyksessä.


Myrsky

Myrsky tulee,myrsky tulee!
Lokkeja, tiiroja ilmassa kirkuen maihin se kantaa,
mustana viivana taivaanrantainen pinta jo pimenee,
purret ja jaalat reivatuin purjein
lahdesta etsivät suojaa, vanassa meri jo kohisee,
miehet kiskovat veneitä maihin,
vaimot huutaen juoksevat rantaa.
 

Myrsky nousee, meri nousee!
Vihreät hirviöt loiskuvin purstoin keinuvat kaareen,
luisuvat ammuvin aukoin, kuohuvin kyljin mereen taas,
tuhansin päin taas syöksyvät ilmaan;
kyttyrämänty se taipuu, jo puuska sen ryskeellä kallioon kaas,
kiiluvin vatsoin hirviöt hyökkää,
tanssien. painien puskee ne saareen.
Vihreet pedot jatkavat matkaa,
runnellut jaalat, pirstotut puut ne nyt taaksensa jättää,
villissä vauhdissa satoja hurjia henkiä saatossaan,
ulvoen niinkuin ruoskitut koirat
kuolassa kidat huiskaen häntää himmeän taivaan taa,
lapset itkevät kasvoilla kauhu.
vaimot siunaten vääntävät kättään.

Myrsky karkaa, myrsky karkaa.
raskaasti raueten, pauhaten puutuvat hirveät harjat,

mutisten moukarin tahdissa, meluten mainingit käy,
airot ja tynnyrit lahdella kelluu,
rannoill’ ei muuta kuin leikoja, lahoja oksia, pirstoja näy,
sorea pihlaja, lasten riemu
ruhjotuin rungoin, maassa on marjat.

Myrsky taukoo, päivä paistaa,
repalepilvet kuin ripset verhoo sen silmäkulmaa,
merta se katsoo, mi hulluna äitinä äsken raivosi
hourun vaahtoa sylkien rantaan,
hillitty henkäys puhkee, jo vesikaarikin hohtavi
ylitse meren kuin kunniaportti
hilliten merta, äitiä julmaa.

Taiteelliset johtajat

Juhlakonserttiin on pyydetty joukko Laulun Ystävien entisiä taiteellisia johtajia. He johtavat omana johtaja-aikanaan esitettyjä lauluja. Lisäksi kuoron kolme nykyistä taiteellista johtajaa johtavat omia kuorojaan.

Timo Lehtovaara johtaa Nils-Eric Fougstedtin sävellyksen Tre sånger om kärleken. Hänen johdollaan kuoro lauloi saman laulun Walesissa kuorokilpailuissa vuonna 2007.

Märt Krell toi aikanaan LY:n ohjelmistoon virolaista musiikkia, johon kuului myös Mart Saarin säveltämä virolainen kansansävelmä Leelo.

Leelo

Mis need ohjad meida hoidvad, meida hoidvad,
mis need köied meida köitvad, meida köitvad,
Mis need ohjad meida hoidvad, meida hoidvad,
sidemed, mis seovad meida, seovad meida,
Ihkame ju ikkest lahti, ikkemest lahti
orjusest ju päästa tahaks, päästa tahaks.

Jarmo Kokkonen oli kahteen otteeseen kuoron taiteellisena johtajana. Hänen aikanaan kuoro sai laulettavakseen vaativia suurteoksia, mm. Kullervo-sinfonian. Konsertissa Kokkonen johtaa Pauli Viljasen salakuljettaman ja kuorolle omistetun teoksen Metsämiehen loihtu, jonka on säveltänyt virolainen Arvo Ratassepp. Teksti on Kalevalasta, runo XIV. Lavalla on lähes sata miestä. Onhan mukana myös Weterani Weljet.

Teemu Honkasen johdettavana on Toivo Kuulan säveltämä Virta venhettä vie, sävellys, joka on vuosien aikana esitetty lähes 60 kertaa LY:n konserteissa. Tämä puhutteleva sävellys esitettiin kuoron ensimmäisessä konsertissa viimeisenä. Tämänkin kappaleen laulaa LY:n suurkuoro.

Pekka Salminen on toiminut moneen otteeseen kuoron taiteellisena johtajana. Konsertissa hän johtaa Weterani Weljien lauluryhmää Hermannit, joka esittää Ilkka Kuusiston säveltämän ja Uuno Kailaan sanoittaman kappaleen Pieni syntinen laulu.

Kristina Raudanen on Weterani Weljien taiteellinen johtaja. Hän on kuoron historiassa ensimmäinen nainen, jolle on annettu taiteellisen johtajan tehtävät. Konsertissa Raudanen toimii johtajana ja myös solistina. Weterani Weljet esittävät hänen johdollaan kuoron tunnuslauluista Laulu laulusta ja säestää häntä Armolaulussa Pekka Salmisen johdolla.

Kuoron nykyinen taiteellinen johtaja, Juha Järvinen, valitsi tähän osioon johdettavakseen Leevi Madetojan Valkeat kaupungit. Tämän sävellyksen yhtenä valintakriteerinä oli, että Madetoja on säveltänyt todistettavasti kuoron ensimmäisen tunnuslaulun. Nuotti vain on kateissa - harmi.

Sinä kuulet sen soiton

Kantaesityksenä kuullaan runoilijanakin tunnetun Jenni Haukion runosarjaan sävelletty juhlateos Sinä kuulet sen soiton. Sävellyksen nimi on suora lainaus runokirjan nimestä. Timo Lehtovaaraa pyydettiin teoksen säveltäjäksi. Syntyi kolmen laulusarjan kokonaisuus – Sinä kuulet sen soiton, Laakakatajat, haahkat, tyrnit ja Yöllä on ikävä. Kuoroa täydentävät jousikvartetti ja oboe.

Sinä kuulet sen soiton

Jäät lähtevät sinne, missä taivas kumartuu puhuttelemaan merta,
missä vesi ja avaruus yhtyvät
pilvien polvet notkahtavat rantakallioihin
ja selkälokin luut maatuvat kaislikon ohueen multaan.
Arkaa valoa vasten pakeneva lumi huuhtelee syksyisten painolastien jäänteet.
tyhjentyneet siemenkodat joissa vielä rahisee suola,
joita vielä himmeinä leikkaavat meren kivettyneet suomut.
Apea tuuli näppäilee hauen kuivunutta selkäruotoa,
kuolleet ruohonkorret teeskentelevät kevättä,
sade puhaltaa niiden päälle koivujen siitepölyä.
Tämä on huhtikuun likinäköisiä odotuksia tihkuva melodia
jäät lähtevät ja niin synnyt sinä.

sinä kuulet sen soiton –

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren loppumaton kohina
Vain tämä silmiini kivettynyt maisema
jää jälkeeni,
veteen heitetyn kiven synnyttämä aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen.

Yöllä on ikävä avaruuttasi.
Unessa puhallan pehmeään niskaasi,
laulan sinut pajulinnuksi huhtikuun aamuun.

Sibelius 150 vuotta

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen kuolemasta tulee kuluneeksi 150 vuotta. Tämä on otettu huomioon laajasti koko suomalaisessa musiikkielämässä. Niin myös Mieskuoro Laulun Ystävät. Konsertissa kuoro esittää Sibeliuksen opussarjan 18, johon kuuluu kuusi sävellystä. Alkuaan tässä sarjassa oli yhdeksän laulua, joista SIbelius myöhemmin poisti kolme kappaletta. Kuoron laululistalla Sydämeni laulu on kärkikymmenikössä ja se oli mukana ensimmäisessä konsertissa vuonna 1915.

Opussarja 18

  • Sortunut ääni (1898)
  • Terve kuu (1901)
  • Venematka (1893)
  • Saarella palaa (Työnsä kumpaisellaki) (1895)
  • Metsämiehen laulu (1899)
  • Sydämeni laulu (1898)
Juhlakonsertin päättää Isänmaalle-teos, joka alkujaan kuului kyseiseen opussarjaan. Tästä sarjasta Sibelius poisti myöhemmin kolme kappaletta, joihin kuului ko. laulu. Teos liittyy läheisesti kuoron historiaan. Vanhan laulutalon nuottivarastosta löytyi aikoinaan säveltäjämestarin kirjoittama alkuperäinen nuotti Isänmaalle. Nuotti on arkistoituna Sibelius-museoon. Todisteena nuottikirjoituksesta siitä osa on painettuna kuviona kuoron juhlasolmiossa. Ja perinteitä noudattaen konsertti päätetään salista mukaan kutsuttujen laulajien kanssa Finlandiaan.

Mieskuoro Laulun Ystävien tunnuslauluista

Kuoron 100-vuotisjuhlakonserttiin on valittu kuoron tunnuslauluista kaksi, Laulu laulusta ja Laulun Ystävät. Näiden laulujen yhteinen elinkaari on reilut 50 vuotta. Mutta tässä yhteydessä ei voi ohittaa muita kuorolle omistettuja tai sävellettyjä tunnuslauluja tai -marsseja, joita edellisten lisäksi on kolme sävellettyä. Yksi lauluista on jäänyt runomuotoon. Lisäksi Weterani Weljille on tehty ainakin kaksi omaa tunnuslaulua.

Heikki Klemetin Laulajan marssista se alkoi

Ensimmäinen kuoron ohjelmistossa esiintynyt tunnusmarssi on ollut kuoron kunniajäsenen, Heikki Klemetin, säveltämä Laulajan marssi – Laulun Ystävien marssi. Sitä laulettiin vuodesta 1929 vuoteen 1952. Kuitenkin sitä ennen oli Leevi Madetoja todistettavasti säveltänyt kuorolle oman tunnuslaulun opusnumerolla 33 nro 7. Tätä nuottia ei ole löydetty.


Laulajan marssi - Laulun Ystävien marssi

säv. Heikki Klemetti

Lailla ukkosen nyt raiu
laulu rinnan raikkahan,
tulta hengen hehkuvan.
Kutsu käy jo joukkoon joudu,
päähän tartu tapparan,
taisto eess’ on elon tiellä,

palkka ehk’ on unhon yö;
vaan sä laulumiehen miellä
tehdä vanno urhon työ,
ääntä kunnian mi kons’ ei kiellä
vaikka viime hetki lyö.


1920-luvulla kuoron kunniajäsen Viljo Mikkola sävelsi Laulun Ystävien marssin. Sitä ei kuitenkaan syystä tai toisesta otettu ohjelmistoon. Niinpä kuoro eli muutamia vuosia ilman omaa tunnuslaulua.
Laulu laulusta – reilun vuosikymmenen kestoinen


Laulu laulusta

Martti Johannes Turunen (1902–1979)
Otto Toivo Lyy (Mähönen) (1989–1976)

Niin kuin aamujen kimmelsoihtu
kirjoo yösumut purppuraan,
niin luo laulun lahja ja loihtu
loistoa, lohtua arkeen maan.
Lyhyt on elämä, arki on pitkä,
mutta se murhe, unhoon jää,
veljespiirissä hetkinä, mitkä
laulun riemua helkähtää.
Laulu on toivonkilvoitusta
kauneuden ikiaarnioon,
silloinkin kun taivas musta,
laulu on uskoa aurinkoon.


Vuonna 1956 kuoron silloinen puheenjohtaja, Jorma Simojoki, halusi, että kuorolla on oltava oma tunnuslaulu. Sellainen saatiinkin kahden merkittävän taiteilijan tekemänä. Sävelet merkkasi Martti “Pyssy” Turunen. Sanat saatiin runoilija Toivo Lyyn runoista Laulu laulusta. Tämän laulun viime säkeet “Laulu on uskoa aurinkoon” ovat kuoron 100-vuotisjulkaisun otsikkona.

Martti Turunen, alias ”Pyssy”, liittyy Mieskuoro Laulun Ystäviin kuoron järjestämän sävellyskilpailun kautta. Vuonna 1952 LY järjesti sävellyskilpailun, johon tulikin 75 sävellystä Suomen eturivin säveltäjiltä. Martti Turunen oli yksi kuoron valitsemista tuomareista

Martti Turunen oli suomalainen kuoronjohtaja ja säveltäjä, koulutukseltaan ekonomi ja filosofian maisteri. Helsingin kirkkomusiikkiopiston päästötutkinnon hän suoritti vuonna 1937. Kuoronjohtajana hän on johtanut muun muassa Ylioppilaskunnan Laulajia, Mieskuoro Laulu-Miehiä ja Suomen Laulua. Turunen toimi Teoston johtajana ja opetti Sibelius-Akatemiassa kuoronjohtoa 1930–1957. Turusen sävellystuotantoon kuuluu kantaatteja, noin 50 kuorolaulua ja noin 70 yksinlaulua. Turunen sai professorin arvonimen vuonna 1958.

Otto Toivo Lyy (Mähönen), suomalainen runoilija ja kääntäjä, joka ylioppilaaksi tulonsa jälkeen opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta ja kieliä. Aluksi hän työskenteli Suomen Kuvalehden toimittajana, kielentarkastajana Otavalla ja Kustannus Oy Kansanvallan kirjallisena johtajana 1924–1928. Lyy sai Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1964.
Laulun Ystävät – sävel ja sanat Esko Solasaarelta

1980-luvulla kuoron silloinen taiteellinen johtaja, Esko Solasaari, sanoitti ja sävelsi nykyisin käytössä olevan tunnuslaulun Laulun Ystävät. Jos aikaisemmissa tunnuslaulissa korostettiin isänmaallisuutta tai veljeshenkeä. Tähän lauluun Solasaari otti mukaan myös kuoron kotikaupungin Turun.


Laulun Ystävät

säv. Esko Solasaari (30.3.1933– )
san. Esko Solasaari

Laulun Ystävät, Auran rantain
veljesrintama sulkekaamme!
Voimamme, intomme laululle antain
yhteen tahtiin me laulakaamme.
Laulaen käykäämme toiviotiemme,
vastata laulusta vuoromme on,
viestinä syömestä syömeen sen viemme,
luhtihin taivon se taas nouskohon!

Turku, sun muistamme, laulumme kehdon,
tahrata mainettas emmehän voi.
Tunnemme rinnassa vaatimas ehdon;
laulaa me saamme, jos laulumme soi.
Laulun Ystävät, Auran rantain
veljesrintama sulkekaamme!
Voimamme, intomme laululle antain
yhteen tahtiin me laulakaamme.

Kuorolle sävelletty ja sanoitettu Lippulaulu

Näiden tunnusmarssien rinnalle voidaan hyvällä syyllä nostaa Otto Kotilaisen säveltämä Lippulaulu 1920-luvulta. Sanat siihen on kirjoittanut Väinö Kolkkala. Kuoro sai oman lippunsa vuonna 1925 ja samoihin aikoihin syntyi Lippulaulu. Laulussa korostetaan vahvasti isänmaallisuutta. Laulua on esitetty aivan liian vähän, kaikkiaan kolme kertaa, viimeksi TImo Lehtovaaran johdolla muutama vuosi sitten. Onko syy sanoissa vai sävelissä?


Lippulaulu

Omistettu LY:lle
säv. Otto Kotilainen
san. Väinö Kolkkala

Jos on syys, tai on talvi, yön uhka jos on,
jos on vapaus saarrettu milloinkaan,
niin laulumme herkästi tulkitkohon
ajallaan surut, tuskat maan.
Me laulamme Suomemme kultihin,
salot, kentät ja järvet auterihin,
meren päilyväks´ ympäri maamme:
Me laulusta lohtua saamme.

Jos maallamme sees on vastaisuus,
ja jos kaunis on sen kohtalontie,
niin kaikuu laulumme toinen, uus´
mikä murheet lientää, vie.
Me laulamme Suomemme kunniaa,
miten yössäkin kansa uurastaa,
teki viljavaks´ karun maamme:
Me laulusta intoa saamme.
 

Ja jos nouseva on, kuni ennustus
jo on lausuttu rannoilta Suomenmaan
jo nousevi kansoille vapahdus,
valo uusi maailmaan.
Pyhä silloin laulumme soikohon,
tulen lapsia oomme auringon,
käy kansojen eellä maamme:

Pyhää voimaa me laulusta saamme.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Opettajan merkitys musiikin harrastamiseen

Kahden kuvan innoittamana

Maaseudun pikkukoulusta ja Kiihtelysvaaran pitäjästä lähti opintielle vähän toisella kymmenellä oleva poika Joen kaupunkiin. Oli päästy pääsykokeiden kautta aivan oikeaan oppikouluun, Joensuun Lyseoon. Tämä lähes 900 oppilaan poikakoulu tuntui melkoiselta muutokselta syrjäkylän oloihin verrattuna. Onneksi Suomalaisen Jormakin oli päässyt samaan kouluun. Koulumatka oli vaatimattomat 37 kilometriä soratietä vaaramaisemien kautta, joskus pyörällä kulkien.

Minä ja Jorma olimme saaneet vahvan musiikkikipinän alaluokilla. Meillä oli rohkeutta veisata Oolannin sodat ja maakuntalaulut missä vaan. Siitä kiitos opettajalleni, joka sattui olemaan äitini. Hänen ansiokseen ensimmäiset musiikkisaavutukseni laitettakoon.



Joensuun Lyseossa toimi musiikinlehtorina valtakunnallisestikin tunnettu Pentti Paalanen. Hän laulatti heti ensimmäisellä luokalla meidät kuunnellen äänivaramme. Todennäköisesti selvisin kokeesta hyvin, koska pääsin heti koulun kuoroon – sen eturiviin. Ääneni oli korkea sopraanoääni, eikä varmaan huono, vaikka sen itse sanonkin. Siitä alkoi varsinainen kuoroelämäni.

Ainoa tauko laulamisen osalta oli, kun podin äänenmurrosta puoli vuotta. Minut vapautettiin järkevästi laulutehtävistä. Kun tulin tauon jälkeen kuoroon, paikkani muuttui. Minusta tuli takarivin basso (koulukuvassa takarivissä ylähäällä vasemmalla laihaposkinen poika).

Kuorokokemuksia olisi jo oppikouluajalta vaikka kuinka. Mieleen ovat jääneet yhteisesitys Joensuun Mieslaulajien kanssa Kaupungintalolla. Kuoroa johti Ilmari Harju, opettajaksi valmistunut Kajaanin Seminaarista. Mikäpä oli hienompaa, kuin laulaa parin Lyseon opettajan kanssa samassa kuorossa. Takarivissä lauloivat voikkaopet Jokisen Ilmari ja Ryhäsen Kaaleppi. Nyt Laulun Ystävissä laulaessani tästä kuorokokemuksesta on toinenkin muisto. Samassa konsertissa on pojan vesseleiden joukossa laulamassa myös Paalasen Markku, nykyinen LY-läinen. Tähän konserttiin meidän opettajamme vei Lyseon poikia (olen kuorokuvassa toisessa rivissä oikealta lukien viides – hiukan kaverin takana). Laulut paitahihasillaan vappuna kaupungintalon portailla räntäsateessa tai operettiprojekteissa polvihousuissa laulamassa ja näyttelemässä – muistoja oppikouluajoilta, jotka eivät häviä.



Tähän kouluelämään muun musisoinnin lisäksi tulivat Lyseon ajoilta yksinlaulu-koettelemukset jopa kilpaillen tai kvarteteissa laulaminen. Ensimmäinen televisioesiintyminen tulikin eteen Kolin televisioaseman vihkijäistilaisuudessa. Lyseon kvartetti lauloi Saku Sammakon sävelin "Ei norssipoika vielä voi aavistaa, ahaa, ahaa…" Jännittävä kokemus.

Oma ammattini on noudattanut äidin ja isän perintöä eli opettajaksi valmistuin Turun opettajavalmistuslaitoksesta. Sielläkin oli innostava persoona musiikkia opettamassa, Hermanni Lehtinen. Hän oli persoona ja kiitoksen ansaitseva taitava pedagogi. Taisipa olla elämäni ensimmäinen kerta kuoronjohtajana, kun Hermanni antoi tehtäväkseni johtaa OKL:n kuoroa Tuomiokirkon vieressä Agricola-patsaalla.

Rajatulla taidollani opetin koulussa musiikkia ensin synnyinseudullani Pohjois-Karjalassa ja myöhemmin Turussa. Jos joku oppilaistani sai minulta vaikka pienen tunteen musiikin ilosta ja riemusta, olen siitä onnellinen.

Näiden kahden kuvan herättämät muistot ovat kouluajaltani. Kiitollisin mielin olen voinut jatkaa opittuja laulajan taitojani erilaisissa kuoro- tai pienryhmäkokoonpanoissa sekä idässä että lännessä.

@Herkko Rautakorpi

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kuorolaulu sisarusparven voimana


Maassamme lienee lukuisia perheitä, joissa kaikki mies- ja naispuoliset jäsenet ovat harrastaneet kuorolaulua. On myös luonnollista, että vanhempien musiikkiharrastus voi periytyä lapsille ja jopa lastenlapsille saakka. Monet veljekset ovat laulaneet samassa mieskuorossa. Eri ammatteihin kouluttautuneet perheen jäsenet joutuvat helposti työpaikkaa vaihtaessaan eri kaupunkeihin ympäri Suomen. Silloin he harrastuksiensa vetäminä liittyvät juuri siihen kuoroon, joka on heitä lähinnä. Musiikin harrastaminen on terveellistä. Tämän tiesivät myös Väinö Salosen lapset ja lastenlapset. Runsas musikaalisuus, laulu ym. avartavat tunne-elämää ja voivat pidentää jopa ikää.

Oman sisarussarjamme (8 poikaa ja 4 tyttöä) isä Väinö Salonen oli pastori, jolla, kuten Aino-vaimollaankin, oli kaunis ja kirkas lauluääni. Pojista 6 kävi 1940–50-luvuilla Tampereen Klassillista lyseota, jossa myös Väinö-isä toimi sivutoimisena latinan lehtorina. Isä itse pääsi Turun Klassikosta v. 1911 ylioppilaaksi, jonka jälkeen hän valmistui papiksi v.1915. Musikaalisuuteen viittasi myös se, että hän 1930-luvulla rakensi itselleen oman viulun, jota sitten soitteli vuosikaudet. Koko perheemme lauloi jälkeläisineen perhekuorona eri suku- ja seurakuntatilaisuuksissa neliäänisiä kansanlauluja ja virsiä. Sisaruksista Into ja Päivikki toimivat myös Jumalanpalveluksissa laulujen ja virsien pianosäestäjinä kymmenet vuodet. Useat sisarukset ottivat nuorina myös yksinlaulutunteja. Veljeksistä Aarno, Into, Oiva, Tauno ja Urpo sekä sisarista Marjatta, Sinikka ja Päivikki harrastivat laulua eri kuoroissa. Marjatta ja Sinikka lauloivat 1940-luvulla mm. Tampereen Laulusiskoissa ja Asevelinaiskuorossa.

Valmistuttuaan sairaanhoitajaksi johtava ylihoitaja Päivikki Salonen (s.1936) lauloi I sopraanoa ja I alttoa yli 45 vuotta. Jo koulutyttönä hän lauloi Tammelan kansakoulun kuorossa Tampereella. Myöhemmin hän lauloi mm. Kansalliskuorossa, Sairaanhoitajalaulajissa, Suomen Laulussa ja Helsingin Kannelkuorossa. Helsingissä ja Vantaalla asuessaan hän teki kuorojensa kanssa myös useita ulkomaan matkoja.

Diplomi-insinööri Aarno Salosen (s.1929) puheääni oli matala, joten hän liittyi jo opiskeluaikanaan Helsingissä Polyteknikkojen kuoroon ja tietysti II bassoon. Laulettuaan siinä 10 vuotta hänet valittiin Helsingin metrosuunnittelijaksi, jolloin hän liittyi Vox Urbana-sekakuoroon. Hän oli ko. kuoron kantavia voimia toimien mm. sen puheenjohtajana vuosikaudet. Aarno lauloi koko ajan eli 30 v. II bassoa ja nimitettiin myöhemmin mm. kuoronsa kunniapuheenjohtajaksi. Hän kuoli 83 vuotiaana 16.1.2012.

Allekirjoittanut (dos. Into Salonen s.1931) liittyi Upseerikoulun kuorossa v. 1951 luonnollisesti myös II bassoon, mutta Helsingissä lääkäriksi opiskellessani ääneni oli alkanut kohota, joten YL:ssä (joht. ”Pyssy” Turunen) lauloin jo II tenoria. Se on sen jälkeen ollut oma ääneni kaikissa mieskuoroissa. Kun kandikurssimme siirtyi v. 1955 Turkuun, liityin luonnollisesti Laulun Ystävien riveihin. Vuonna 1957 konsertoimme Turun kummikaupungissa Bergenissä ja myös Oslossa. Turussa lauloin noin viisi vuotta myös ns. Medisiinari-kvartetissa. Työpaikkani vaihtui v. 1960 Oulun Lääninsairaalaan, josta alkaen lauloin Pohjan Laulussa aina vuoteen 1965 asti. Sieltä olin perustamassa myös Oulun Oopperakuoroa sekä Oulun Kamarikuoroa. Se täytti v. 2011 peräti 60 vuotta. Eniten kuorovuosia (30 vuotta) minulle on kuitenkin tullut Porin Mies-Laulussa ja sen seniorikuorossa. Muutin Poriin ja liityin kuoroon vuonna 1967. Johtajamme Erkki Hakkiluoto pystyi transponoimaan eri kuoroäänten melodiat aina sopivalle korkeudelle helpottaen harjoittelua. Nyt jo edesmennyt Porin Mies-Laulun perustaja, prof. Altti Järvinen sai 1970-luvun alussa Adam Stokes-pyörtymiskohtauksia kesken harjoituksiamme, jolloin veimme hänet Satakunnan Keskussairaalaan. Ylilääkäri Mikko Katila pyysi minua silloin laittamaan Altille ”Pace macerin” (tahdistin) rintalihaksen alle. Leikkasin hänet ja leikkauksen jälkeen Altti johti kuoroamme vielä 10 vuotta kuin ei mitään olisi tapahtunut.Vuonna 1986 Porin Mies-Laulu teki kolmen viikon konserttimatkan Los Angelesiin, San Franciscoon, Seattleen ja Kanadaan. Toimin matkamme lääkärinä ja minua myös siellä tarvittiin. Porin Mies-Laulun ”Vaarin Laulu” perustettiin 1970-luvun alussa yli 60-vuotiaille laulajille. Se järjestää Itsenäisyypäivän aaton konsertteja kuten myös Laulun Ystävien Weterani Weljet Turussa ja auttaa emokuoroa aina tarvittaessa. Porin Mies-Laulu harjoittelee omassa kuorotalossaan Porissa Vapaudenkadun varrella, kuten LY:kin Turussa Puutarhakadun varrella. Siellä Weterani Weljet järjestää ns. ”Iltamia” kerran kuukaudessa laulun ja hyvän ruuan merkeissä. Täyttäessäni pyöreitä vuosia olen saanut eri kuoroilta kolme kaunista viiriä muistoksi lauluharrastuksestani. Nykyään minulle on kertynyt jo 50 vuotta eri mieskuoroissa ja sainkin hiljan Mieskuoroliiton 50-vuotisruusukkeen. Mielestäni kuoroilla tulisi pitkillä konserttimatkoillaan olla aina myös oma nimetty lääkärinsä. Laulun Ystävät täyttää v. 2014 100 vuotta ja pitää sen kunniaksi useita konsertteja paitsi Turussa myös Helsingissä.

Toimitusjohtaja Oiva Salonen (s.1934) liittyi Tampereella Mieskuoro Laulajiin jo v. 1952 ja lauloi siinä ja seniorikuoro ”Konkeloissa” II bassoa aina viime päiviin saakka. Muutaman vuoden poissaoloja tosin oli, kun työpaikka vaihtui. Syksyllä 2011 hän sai Sulasolin 45-vuotis ansiomerkin. Hän oli myös v. 1991 perustetun ”Konkeloiden” perustavan kokouksen puheenjohtaja. ”Konkelot” täytti hiljan 20 vuotta ja järjestää emokuoron kanssa Itsenäisyyspäivän aattona Isänmaallisia juhlia ruokailuineen Tampere-talolla, v. 2013 poikkeuksellisesti Tampereen Tuomiokirkossa. Kuoro harjoittelee Kalevassa Takojankadulla sijaitsevalla omalla Laulumajalla, jonne maamme seniorikuorot syks. 2012 kokoontuivat.

Pastori, vanhempi lehtori Tauno Salonen (s.1937) liittyi heti ylioppilaaksi valmistuttuaan v. 1957 Ylioppilaskunnan Laulajien I bassoon. Papiksi hän luki osan Helsingissä ja osan Länsi-Saksassa. Vuonna 1961 hän jatkoi opintojaan USA:ssa, missä hän lauloi Springfieldin (Illinois) mieskuorossa. Vuonna 1963 hän jatkoi opintojaan vielä Helsingissä pätevöityen siellä myös uskonnon ja psykologian vanhemman lehtorin virkaan. Espoon Tapiolan yhteiskoulussa ja lukiossa hän oli pidetty opettaja ja opinto-ohjaaja sekä kuorossaan Espoon Mieslaulajissa (v. 1979–90) komea I basso. Eläkkeelle päästyään hän muutti Järvenpäähän v.1990, jossa hän on laulanut ja laulaa edelleen sen Mieslaulajissa ja viime vuodet myös ”Ajattomat” seniorikuorossa. Tauno kirjoittaa mielellään kuoro- ym. aiheisia artikkeleita kuoronsa ym. lehtiin ja toimii konserttien vetäjänä. Eri mieskuoroissa hän on laulanut jo 38 vuotta.

Tohtori Urpo Salonen (s.1939) valmistui lääkäriksi Sveitsissä. Suomessa hän liittyi v. 1987 Nokian Mieskuoron II bassoon. Nokialla hän teki elämäntyönsä Pitkäniemen sairaalan lääkärinä. Jo 1960-luvulla Bernissä opiskellessaan hän perusti Medisiinari-kvartetin ja Nokialla 1990-luvulla mieskuorostaan 8–13 hengen ns. ”Kellarikvartetin”, jolla on yksi CD-levy ja joka on laulanut mm. Tampereella Sveitsin 700-vuotisjuhlissa. Nimensä tämä kuoro sai kai siitä, että se harjoitteli Urpon talon alakerran musiikkihuoneessa. Nykyään Urpo laulaa myös työtovereittensa muodostamassa 4 hengen Anoia-sekakvartetissa, joka on saavuttanut kuuluisuutta ympäri Pirkanmaata, laulanut pari kertaa Tampere-talossakin ja pitää 20-vuotisjuhlakonserttinsa vuoden 2014 alussa. Anoia-kvartetti on myös levyttänyt yhden suosiota saaneen CD-levyn. Urpo toimi vuodesta 1990 alkaen useita vuosia Nokian mieskuoronsa puheenjohtajana.Vuonna 2001 hän liittyi myös ”Tuuliharjun miehet” seniorikuoroon. Mieskuorotoimintaa hänelle on kertynyt yhteensä jo n. 26 vuotta. 



Lähes aina, kun me viisi veljestä tapasimme toisemme jossakin tilaisuudessa, viritimme jonkin laulun, johon myös kolme sisarta Marjatta (sopraano), Sinikka ja Päivikki (alttoja) yhtyivät. Nyt vuonna 2014 Sinikka ja Aarno ovat jo poistuneet keskuudestamme. Neljä veljestämme oli myös LY:n mukana yhteisellä matkallamme Tallinnan Laulujuhlille vuonna 2009. Hyvät harrastukset, kuten kuorolaulu ja soitto edesauttavat ystävyyssuhteiden solmimista samanmielisten laulajien ja soittajien kesken. Samalla se lähentää sisaruksia toisiinsa. Parhaimmillaan me sisarukset sekä lähisukulaiset saimme koolle 20–25 jäsentä käsittävän sekakuoron, joka lauloi 4-äänisiä lauluja. Näin tapahtui mm. Asikkalassa pidetyssä sukukokouksessa v. 2005. Ehkä koskettavin tilaisuus veljeksillä oli Marjatan Paul-miehen hautajaiset vuonna 2008 Tampereella, missä viisi veljestämme lauloi ”Veteraanin iltahuudon” poisnukkuneen sotaveteraanin muistolle.

@Into Salonen, Weterani Weljet/LY